Lasikomppaniassa, Nuutajärven Lasikylässä järjestetään helmikuussa kansainvälinen lasitaiteen residenssi jossa työskentelee kaksi tunnettua lasitaiteilijaa, Katherine Huskie ja John Moran. Yleisölle ja medialle avoin lasinpuhallusnäytös järjestetään 7.2.2025 klo 12–15.30.

Nuutajärvelle tulevat residenssitaiteilijat ovat lasialan kansainvälisiä tähtiä joiden teoksia on esillä ympäri maailman gallerioissa ja museoissa. Iso-Britannian yksi tämän hetken huomattavimmista lasitaiteilijoista, Katherine Huskie, yhdistää työssään perinteisen käsityötaidon ja modernin estetiikan. Huskien teoksissaan käyttämät muodot ja tekstuurit leikittelevät värien kanssa kutsuen koskettamaan visuaalisesti näyttäviä pintoja.

USA:ssa ja Belgiassa työskentelevän John Moranin teoksissa heijastuu aiheita politiikasta popkulttuuriin. Moran on kansainvälisesti tunnettu lasinveistäjä ja sekatekniikkaa käyttävä taiteilija. Hän voitti Suomessakin suositun Netflix -lasinpuhalluskilpailun Blown Awayn kolmannen kauden.

“Kansainväliseen LASI residenssiin tuli valtavasti hakemuksia. Valitsimme taiteilijat jotka työstävät samaa materiaalia hyvin erilaisista lähtökohdista” kertoo valintaprosessista lasitaiteilija Paula Pääkkönen.

“Taiteilijavetoinen lasipaja on ihmetyksen aihe maailmalla ja siihen halutaan tulla tutustumaan, samoin kuin Suomen luontoon ja kulttuuriin” toteaa Alma Jantunen, yksi Lasikomppanian taiteilijoista.

Residenssi järjestetään 7.–16. helmikuuta ja taiteilijoiden työskentelyä pääsee seuraamaan perjantaina 7.2.2025 klo 12–15.30 järjestettävässä avoimessa demonstraatiossa.

Vuosittaista LASI residenssiä rahoittaa keräilijä Kyösti Kakkonen. Residenssi antaa mahdollisuuden työskennellä Suomen vanhimmassa lasikylässä ja verkostoitua paikallisten lasin ammattilaisten kanssa. Lasikomppania on ammattilaisten lasihytti, jossa luodaan tämän päivän taidetta ja muotoilua. Pohjoismaiden suurin lasitaiteilijoiden yhteisö ylläpitää lasinpuhalluksen perinteitä ja luo edellytyksiä lasialan tulevaisuudelle.

Yleisölle avoin lasinpuhallusnäytös Nuutajärven Lasikomppanian lasihytissä
pe 7.2. klo 12–15.30