Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö järjesti lasialan tulevaisuusseminaarin perjantaina 24.2. Lasikylässä Urjalassa järjestetty ja suorana lähetetty seminaari oli osa Nuutajärven 230-vuotissyntymäpäiväviikonlopun ohjelmaa. Seminaarin teemoina korostuivat koulutus, yhteistyö ja kansainvälisyys.

Kuuma kylä, villi kokeilija -seminaari keräsi paikan päälle 70 kiinnostunutta. Suoraa lähetystä ja tallennetta on ensimmäisen viikon aikana katsottu 400 kertaa.

Seminaarin toisessa paneelissa keskusteltiin lasialan koulutuksesta. Teema on puhututtanut esimerkiksi Ruotsissa, jossa on hiljattain uutisoitu Nybrossa sijaitsevan Riksglasskolanin ammattikorkeakoulutason lasikoulutuksen alasajosta, joka toteutuu taloudellisen tuen päättymisen vuoksi.

Myös Ammattiopisto Tavastian haasteena on talous:

– Saamme ministeriöltä saman maksun lasialan opiskelijoista kuin käsiteollisuuden, tekstiiliteollisuuden ja vaatetusteollisuuden opiskelijoista. Puku-ompelijasta maksetaan sama hinta kuin lasialan artesaaniopiskelijasta. Kustannukset kuitenkin eroavat toisistaan erilaisten oppimisympäristöjen vuoksi, havainnollistaa Jouni Haajanen, Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja, joka osallistui seminaarin toiseen paneeliosuuteen.

Lasialan koulutuksella on suuret energiakustannukset, sillä lasi vaatiin 1000 asteen työstölämpötilan.

– Valitettavasti lasialan koulutuksen järjestäminen on tuottanut meille jatkuvasti tappiota.

Haajasella oli kuitenkin tärkeä viesti koko Suomen lasialalle:

– Näemme lasialan koulutuksen niin tärkeänä, että haluamme siihen panostaa. Vaikka tappiota tulee, koulutusta ylläpidetään edelleen.

 

Lasiseminaari Kuuma kylä, villi kokeiliija: Nuutajärven merkitys lasiteiteelle ja -muotoilulle ennen, nyt ja tulevaisuudessa

  • Ensimmäinen paneeli käsitteli Nuutajärven Lasikylän historiallista merkitystä. Keskustelussa nousi esiin erityisesti koko kylän historian lävistävä kansainvälisyys.
  • Paneelissa keskustelivat Nuutajärven lasitehtaan entinen isännöitsijä Göran Andersson, Nuutajärven lasitehtaan entinen tiedottaja Päivi Jantunen, lasialan asiantuntija, tutkija, FT Kaisa Koivisto sekä Nuutajärvi-tietokirjailija, vapaa kirjoittaja Marja-Leena Salo. Moderaattorina toimi toimittaja Pia-Maria Lehtola.
  • Toisen paneelin pääkysymys oli, miten säilytämme arvokkaat lasinpuhalluksen taidot. Kysymystä käsiteltiin lasialan elinvoiman, koulutuksen, osaamisen, yhteistyön ja kansainvälisyyden näkökulmista.
  • Panelisteina toimivat 40-vuotista uraansa Nuutajärvellä juhliva muotoilija ja taiteilija Markku Salo, nuutajärveläinen lasinpuhaltaja, taiteilija ja Lasikomppanian puheenjohtaja Alma Jantunen, Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen, muotoilija Harri Koskinen sekä Kirsti Doukas: muotoilija, Kalevala-korultakin tunnettu korusuunnittelija ja kultaseppä sekä nykyinen Ammattiopisto Tavastian lasialan opiskelija Nuutajärvellä. Paneelia moderoi Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiön hallituksen jäsen Riitta Huuhtanen.
  • Seminaari on nähtävillä Nuutajärven Lasikylän Youtube-kanavalla.
  • Nuutajärven Lasikylän 230-vuotisjuhlavuosi jatkuu. Juhlavuoden tapahtumat täällä.

Kuva: Hannakaisa Pekkala